Nyt vituttaa.
paljon.

Miten voi olla niin vaikeaa olla koskematta ruokaan?
Huomenna hammaslääkäri, pelkään sitä.
Inhoan itseäni, lievästi sanottuna.
Tekisi mieli oksentaa aina kun olen syönyt, mutta hampaat kärsii siinä hommassa ja kuten jo sanoin, pelkään hammaslääkäriä.
Kuuntelen Paris Hiltonia, sekin vituttaa..  se on vaan niin ihanan laiha.
Inhoan ruokaa, tekisi mieli repiä mahalaukku irti sisältäni.
Haluan pois.
Kauas pois.
Jonnekkin missä kukaan ei näe minua, jonnekkin missä en ajattele ruokaa.
Tai näe peilikuvaani, se on ruma, oksettava ja naurettavan näkönen.
En silti osaa nauraa sille.
Elämä hymyilee taas, suoraan sanottuna nauraa päin naamaa.
Pitäs varmaan vaan nukkua.
Nukkua kaikki päivät pois mun elämäst.
Mä en vaan jaksa olla pettyny itteeni.
Enkä ees näe mitään positiivista missään.
''Hehe, ainakaan en huku kun rasva kelluu!''
Mutta painan kuitenkin niin paljon että ihan vain senkin takia hukuttautuminen olisi helppoa.
Jos marssisin sairaalaan, suostuttaisiinkohan siellä ompelemaan suuni kiinni?
En pystyisi syömään = happy
En pystyisi puhumaan = everybody happy
Kärsisin = HAPPY

Toivottavasti huomen on parempi päivä.