Nyt ollaan tosi korkeella, minä ja mun ego. Pilvissä.
Ei jaksa yhtään välittää, tällä hetkellä, mitä muut musta ja mun tavoista ajattelee - painukoot jonnekkin nimeltä mainitsemattomaan paikkaan.

HAHAA! Huomenna vika lomapäivä ja huomenna mua vituttaa! Mä tunnen sen. Olen nyt onneksi hyvällä tuulella, ja ylpeä itsestäni. Se on muuten harvinaista. Mutta olenhan tehnyt lähes päivittäin lenkin, ellen kaksi. Hyvä suoritus multa.

tällä fiilarilla jatketaan koko vitun ilta! <3

Kyl.
Nyt ei oikeen keksi mistä kirjottais.. Sanaton olo.
Sisälläni on melko tyhjä olo juuri nyt. En ole iloinen. En surullinen. Mikään ei juuri nyt huvittaisi. Mitään ei jaksaisi. Haluan vain nukkua päiviä, tuskin kukaan huomaisi jos nukkuisin kuukaudes putkeen, oon vaan niin feimi. Pakko myöntää että on tosi yksinäinen ja surkea olo. Kukaan ei vaan oikeesti tunnu välittävän musta paskaakaan. Nojaaa.. ihan sama - ainakin nyt.

Teen kaikesta todella vaikeaa. En kehtaa katsoa edes peiliin, häpeän ulkonäköäni ja asenettani. But that's me! Jeij!

Aika lähteä lenkille.
Koko päivä on mennyt nukkuessa ja syödessä, ei vaan jaksanut tehdä mitään.
Olo on ollut samanlainen kuin skandaalin ei pysty biisissä.
"Nouse jo ylös" ei pysty.
"Oot sä menos duuniin?" ei pysty.
"Siivoisit joskus" ei pysty.
"Mee käymään lääkäris" ei pysty.
"Hanki joku harrastus" ei pysty.
"Nauttisit elämäst" ei pysty.
"Vedä ittes narunjatkoks" ei pysty.
"No tekisit ees jotain" ei pysty.
Kirjaimellisesti.
 Nyt on sen verran virkeällä tuulella että voisin jopa raahauta lenkille.
Tein sen! Löysin motivaationi liikkumiselle, tässä tapauksessa lenkkeily - sairaan hyvä fiilis.
Pitkän aikaa olen etsinyt harrastusta, josta pitäisin, ja sitten se ilmestyi nenäni eteen. Olen kerrankin NIIN iloinen (koko päivän masennuksesta huolimatta).

Nyt lenkille!

Aurinko paistaa, mutta valo ei yllä mieleeni. Sisälläni on yönpimeää, vain kuun kirkas valo. Tuntuu ettei millään, mitä teen, ole mitään merkitystä kenenkään elämässä - edes omassani. Tekisi vain mieli antautua ikuisen pimeyden virtaan ja antaa kaiken olla. Unelmia tavoitellaan edelleen, hyvin epäluuloisella asenteella. Olen tähän mennessä syönyt activian ja sisu hornia. Enkä aijo syödä tänään kuin toisen activian noiden lisäksi, sitten illemmalla. [activia n. 86kcal]
Kyllä, kalorien laskentani on alkanut. Olen aina ollut vähän sitä vastaan, mutta nytkun olen seurannut syömisiä, on aika hieman rajoittaa sitä.
Lisää illemmalla - kai.

Nyt vituttaa.
paljon.

Miten voi olla niin vaikeaa olla koskematta ruokaan?
Huomenna hammaslääkäri, pelkään sitä.
Inhoan itseäni, lievästi sanottuna.
Tekisi mieli oksentaa aina kun olen syönyt, mutta hampaat kärsii siinä hommassa ja kuten jo sanoin, pelkään hammaslääkäriä.
Kuuntelen Paris Hiltonia, sekin vituttaa..  se on vaan niin ihanan laiha.
Inhoan ruokaa, tekisi mieli repiä mahalaukku irti sisältäni.
Haluan pois.
Kauas pois.
Jonnekkin missä kukaan ei näe minua, jonnekkin missä en ajattele ruokaa.
Tai näe peilikuvaani, se on ruma, oksettava ja naurettavan näkönen.
En silti osaa nauraa sille.
Elämä hymyilee taas, suoraan sanottuna nauraa päin naamaa.
Pitäs varmaan vaan nukkua.
Nukkua kaikki päivät pois mun elämäst.
Mä en vaan jaksa olla pettyny itteeni.
Enkä ees näe mitään positiivista missään.
''Hehe, ainakaan en huku kun rasva kelluu!''
Mutta painan kuitenkin niin paljon että ihan vain senkin takia hukuttautuminen olisi helppoa.
Jos marssisin sairaalaan, suostuttaisiinkohan siellä ompelemaan suuni kiinni?
En pystyisi syömään = happy
En pystyisi puhumaan = everybody happy
Kärsisin = HAPPY

Toivottavasti huomen on parempi päivä.